Tampereen Teerenpelissä pelattiin perinteeksi muodostunut swiss-turnaus. Vastaavanlainen kisa on järjestetty muutaman vuoden ajan kahdesti vuodessa ja se alkaa olla peruskauraa. Yleensä valmistaudun turnauksiin vähintään ajatustyötä tekemällä usean kuukauden ajan, mutta tällä kertaa havahduin pari-kolme viikkoa ennen kisoja, että ”ai niin, kisat!” Turnauksen läpivienti vaati tällä kertaa pientä improvisointia, kun pelaajamäärä jäi pääsarjassa kahteentoista, mutta kaikki meni hyvin!
Yleensä alkusarjassa kaikki ovat pelanneet 4x5p. matsit, mutta tämä formaatti vaatii toimiakseen 16-32 pelaajaa, joten päätin peluuttaa alkusarjassa 3x7p. matsit. Tällöin saatiin yksi pelaaja puhtaalla pelillä ja sopivasti yhden tappion pelaajia jatkopeleihin. Lisäksi pelattiin conso-kaavio ja yhden pisteen turnaus eli dmp-turnaus.
Alkusarjasta ainoa kuivin sukin selvinnyt oli Panu Kinnari! Hän osallistui muutama vuosi sitten sm-kisojen aloittelijoiden sarjaan, teki comebackin tämän vuoden Finnish Openissa ja nyt pärjäsi hienosti Teerenpeli Openissa. Hän pääsi suoraan semi-finaaleihin. Hän myi lisäksi turnauksessa laadukkaita pelikelloja. Kahden voiton pelaajia oli kuusi, joten heistä leivottiin sievästi loput kolme semi-finalistia.
Semi-parit olivat: Panu Kinnari – Petri Pietilä & Tomas Hietanen – Ville Johansson.
9 pisteen finaaliin selvisivät Petri ja Tomas! Kaikki loput pelaajat jatkoivat 3 pisteen conso-kaaviossa. Conson voittajaksi selviytyi backgammon-tohtori Matti Tienari!
DMP-kaavion finaalissa pelasivat tohtori ja Ville Johansson. Tohtori voitti! Ville pärjäsi myös hienosti ja selvisi pitkälle kahdessa kaaviossa, mutta jäi tällä kertaa ilman palkintoa.
Turnauksen finaalissa kohtasivat siis erittäin pitkän linjan mestari Petri Pietilä ja tämän hetken ahkerin turnauskävijä Tomas Hietanen. Piti ihan tarkistaa, että oliko Petri jo 40 vuotta sitten Suomen Backgammon-yhdistyksen toiminnassa mukana ja kyllä vaan! Katsokaa esim. Backgammon-uutiset lehden numero 4/1982! https://www.suomenbackgammon.fi/wp-content/uploads/2013/05/bgno4_82.pdf
Nämä julkaisut ovat muuten todella viihdyttävää luettavaa. Niissä on koottuna suomalaisen backgammonin historiaa, kansainvälistä tunnelmaa, rehevää ajankuvaa ja muita hauskoja juttuja. Minä olen lukenut ne kaikki! Miten muuten tietäisin, että 9.4.1984 nähdessäni ensimmäistä kertaa päivänvalon, pelattiin samana päivänä syntymäni kunniaksi ”Turun backgammon-väen ensimmäinen näyttävämpi kilpailu eli Viking Cup…Viking Sally-laivalla”! Alus muutti nimensä myöhemmin Estoniaksi. Turnauksen voitti viime vuosiin saakka Turun kuukausikisoissa käynyt Teuvo Jelkänen. Teuvo, jos luet tämän, palaa välittömästi seuraaviin kk-kisoihin!
Lehdet löytyvät nettisivuiltamme Historia – Julkaisuja – Backgammon uutiset. https://www.suomenbackgammon.fi/?page_id=103.
Mistä olinkaan puhumassa? Historia on niin kiinnostavaa, että se vie aivan mennessään!
Niin, se finaali. Mestaruus ratkaistiin tuplatussa dmp-pelissä tilanteessa 7-7/9p. Molemmilla oli omat hetkensä, ja Tomas puhkui ja puhisi, mutta ei saanut Petriä horjutettua. Teerenpeli Open 2022 mestari on Petri Pietilä!
Mukava turnaus taas kerran. Samaan aikaan pelattiin mm-kisoja Monte Carlossa ja katselimme tauon aikana matseja screeniltä ja päivittelimme Sander Lyllofin eilistä matsia, jossa tämä oli juonut 10 kaljaa ja pelannut world champ-tason peeärrällä! Taisivat bisset tosin olla alkoholittomia… Turnaus poiki myös erittäin arvokkaan kontaktin, jonka kautta järjestämme seuraavat sm-kilpailut joulukuussa! JP Martins Sr & Jr. osallistuivat ensimmäiseen viralliseen turnaukseensa ja kisojen jälkeen tuli puhe tulevista kisoista ja puuttuvasta sm-kisojen paikasta. Senior innostui ajatuksesta järjestää kisat heidän firmansa tiloissa CTN Centerillä Vantaalla! Tämä oli aivan kertakaikkisen hieno kädenojennus ja kisoista tulee varmasti uniikit ja hienot! Kisakutsu julkaistaan aivan näillä nappuloilla!