Turnausreportaasi SM-kisat 2019

Suomen Backgammon ry:n hallitus päätti alkuvuodesta, että SM-kisat erotetaan Finnish Open- turnauksesta ja turnaukset järjestetään erikseen. Tällä haluttiin mahdollistaa Suomen mestaruudesta kamppailu myös pelaajille, jotka eivät halua tai pysty maksamaan montaa sataa euroa osallistumisesta. Hinta päätettiin asettaa noin sataan euroon. Formaatin piti alun perin olla tripla-eliminaatio, mutta vaihdettiin tupla-eliminaatioksi, matsit 9/7 pisteeseen. 45. Suomen mestaruuskilpailuihin saapui paikalle peräti 37 pelaajaa pääsarjaan ja kolme aloittelijoiden sarjaan! Pääsarjan osallistujamäärä oli suurin yli kymmeneen vuoteen. Paikalla oli kuusi entistä Suomen mestaria. Miki Laukkanen veti turnauksen ässästi. Pelipaikkana toimi hotelli Scandic Paasin Siltasaari-kokoustila, jossa Helsingissä pelatut turnaukset on viime vuosina pelattu. Erinomainen paikka!

Perjantaina lämmiteltiin ihan vähän viiden pelaajan voimin Juttutuvassa. Norjassa asuva Jussi Haukioja voitti finaalissa Miki Laukkasen.

Lauantaina pelattiin täysi päivä ja illan päätteeksi jäljellä oli enää neljä pelaajaa: Jari-Pekka Hämäläinen ja Juho Piironen yläkaaviosta ja Bruno Marone ja Erkki Aimonen alakaaviosta. Samalla varmistui, että Suomen mestaruuden voittaa pelaaja, joka ei ole sitä ennen voittanut. Pääturnauksesta pudonneet pelailivat jackpotteja iltamyöhälle asti ja Tapio kävi kuuntelemassa hyvää bluesia. Osallistumismaksuun sisältyi 20€ edestä ruokaa ja juomaa viereisestä ravintola Juttutuvasta ja oli sitä bluesiakin! Sehän on sopivaa musiikkia häviäjille…

Aloittelijoiden sarja pelattiin round robinilla kaikki kaikkia vastaan kaksinkertaisella sarjalla, ensimmäinen kierros 5 pisteeseen ja jälkimmäinen 3 pisteeseen. Voittajaksi puhtaalla pelillä selvisi Sike Sillanpää! Ensi vuonna pääsarjaan! Voittaja sai pokaalin lisäksi Marc Brockmann Olsenin ”Backgammon: From Basics to Badass” -kirjan.

Sunnuntaina pääsarja jatkui molempien kaavioiden semeillä ja pudonneet pelaajat arvottiin Last Chance-kaavioon. Yläkaaviosta finaalipaikan saavutti yhdistyksen rahastonhoitaja, matemaatikko Juho Piironen! Alakaaviossa semin voitti Italian lahja backgammonille Bruno Marone! Hän ja J-P Hämäläinen pelasivat vielä toisen semin finaalipaikasta, ja sen saavutti Hämäläinen!

Last Chance- kaavioon oli arvottu 32 pelaajaa, mutta paikalle saapui reilu 20 pelaajaa. Finaaliin selviytyivät Tapio Palmroth Tampereelta ja Toni Suonsivu pääkaupunkiseudulta. Tapion uskomaton hard luck story sai vihdoin onnellisen lopun, kun hän voitti Last Chancen ja ensimmäinen turnausvoitto 40 vuoden backgammon-uralla oli vihdoin totta! Miten voi olla! Ukkeli on ollut MM-kisojen Last Chancessa toinen, muttei ole koskaan ennen voittanut pääsarjaa tai Last chancea Suomessa tai ulkomailla!

Tupla-eliminaatio finaalissa J-P Hämäläinen tarvitsi kaksi voittoa mestaruuteen. Hän voittikin ensimmäisen matsin 7-5. Tilanne oli Juhon hyväksi 3-5, peli oli tuplattu ja J-P oli 5-primen takana kolmella nappulalla jumissa. Hän kuitenkin onnistui karkaamaan nappula kerrallaan ja veti lopussa aikamoisen spagaatin heittämällä 55-jokerin ja kuittaamalla gammon-voiton ja 4 pistettä. Jokerilla onni-equityä tuli kerralla peräti 0,860! Virtasen Antti oli tehnyt hienon studiopöydän, jossa kuvattiin molemmat finaalipelit. Juho pelasi ensimmäisen finaalin huikealla PR:llä 2,55! J-P:n PR oli 12,75, joten J-P oli onnekkaampi ensimmäisessä finaalissa. Matsivideot ovat youtubessa:

  1. finaali: https://www.youtube.com/watch?v=z2ad95nJkF0
  2. finaali: https://www.youtube.com/watch?v=QplYySgVHJU

Jälkimmäisessä ja ratkaisevassa finaalissa Juho ei kuitenkaan jättänyt sattumalle sijaa, vaan pelasi taas jäätävän hyvin (PR 2,9) Hämäläisen petrattua myös peliään (PR 9,59). Juho Piironen on uusi Suomen mestari! Hän sai perinteikkään Philip Morris- kiertopalkinnon vuodeksi takkansa reunukselle!

SM-kisoissa ratkesi myös yhdistyksen koko vuoden pistepörssi, johon huomioitiin kauden viisi pääturnausta. Openit: Juttutupa, Finnish, Tampere ja Turku sekä SM-kisat.

Jorma Tattari, Sauli Alho, Teppo Salo ja Tomas Hietanen kiersivät kaikki kauden turnaukset. Kiitos aktiiveille. Koko vuoden pistepörssin voittaja vuonna 2019 on Jorma Tattari! Hän sai vuodeksi palkintokaappiinsa upean pronssisen kiertopatsaan Philip Morris- siirto. Yhdistyksen hallitus on myös hienosti edustettuna kärkisijoilla:

 

Pistepörssin lopputulokset (Top 5):

  1. Jorma Tattari 80
  2. Jyrki Kauppinen 66
  3. Jyri Lammi 56
  4. Kari Grönberg 54
  5. Juho Piironen 48

 

SM-kisojen lopputulokset (suluissa osallistujamäärä):

Warm-up (5):

  1. Jussi Haukioja
  2. Miki Laukkanen

Pääsarja (37):

  1. Juho Piironen
  2. Jari-Pekka Hämäläinen
  3. Bruno Marone
  4. Erkki Aimonen

Aloittelijoiden sarja (3):

  1. Sike Sillanpää
  2. Mika Aarnio
  3. Panu Kinnari

Last Chance (32):

  1. Tapio Palmroth
  2. Toni Suonsivu
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.