Turnaukset / Tournaments 2026


Suomalaisilta pelaajilta edellytetään yhdistyksen jäsenyyttä. Lisätietoa yhdistys – jäsenmaksu– alasivulla.


Maailman backgammon-liiton (WBGF) päivitetyt turnaussäännöt sekä lista sääntömuutoksista.


Sarja-uudistus

Suomen Backgammon- yhdistyksen hallitus uudistaa vuonna 2026 sarjarakennetta siten, että pääsarjan profiilia nostetaan korottamalla osallistumismaksuja sekä pidentämällä matsipituuksia. Pyrkimyksenä on, että matsit olisivat vähintään 7 pisteen pituisia. Tällöin ne voidaan myös hyväksyttää BMAB-laskentaan. Pelaajamäärä toki asettaa reunaehtoja etenkin yhden päivän kisoissa, mutta pitkät matsit ovat keskeinen pyrkimys. Suomalaiset pelaajat ovat ruvenneet saamaan grand master- statuksia ja sellaisten pelaajien joukko on kasvanut, jotka suhtautuvat backgammoniin erittäin kunnianhimoisesti ja joiden harjoittelu on laadukasta ja säännöllistä. Haluamme tarjota kovatasoisen pääsarjan, jossa taitoelementti korostuu pidempien matsipituuksien myötä. Pääsarjaan voi osallistua kuka tahansa, kunhan jäsenmaksu on maksettu. Pelaajat, joiden keskimääräinen PR on todistetusti (esim. BMAB, WBIF) alle 6.5 eli he ovat BMAB rankingissa Master-tason pelaajia, voivat osallistua ainoastaan pääsarjaan. Kellot tietysti käytössä, 2 min / piste + 12 sekuntia.

Välisarja muistuttaa panokseltaan ja formaatiltaan edellisten vuosien pääsarjoja ja palvelee mm. pelaajia, jotka eivät ole enää aivan vähän pelanneita, mutta joille pääsarja ei syystä tai toisesta tunnu oikealta sarjalta. Välisarja on tarkoitettu pelaajille, joiden keskimääräinen PR on jossain 6.5 ja 12.5 välillä. Sarjassa käytetään kelloja, aika-asetus 3 min / piste + 12 sekuntia. Jos se sopii kummallekin pelaajalle, voidaan myös käyttää aika-asetusta 2 min / piste + 12 sekuntia.

Vähän pelanneiden sarja toimii matalan kynnyksen kisana, johon voi tulla kokeilemaan millaista turnauksessa pelaaminen on. Sarja on tarkoitettu vasta-alkajille tai pelaajille, joiden keskimääräinen PR on yli 12.5. Kohtuullinen osallistumismaksu ja formaatti esim. round robin, jolloin pelattavaa tulee kuitenkin mukavasti. Jotta kellot tulisivat tutuksi, käytetään niitä myös vähän pelanneiden sarjassa: 3 minuuttia / piste + 12 sekuntia. Miettimisaikaa on sen verran, että matsien ei pitäisi päättyä ajan loppumiseen. Jos näin kävisikin, kertoo se vain siitä, että vielä täytyy treenata pelaamisen sujuvuutta.

Eri sarjoihin asetetut PR-ehdot osallistumiselle eivät välttämättä ole joka tilanteessa yksiselitteisiä ja siksi turnauksen johtaja tai jury tekee lopullisen päätöksen siitä, mihin sarjaan kukin pelaaja voi osallistua. Pelaajien ei tarvitse pelata saman kauden aikana aina samassa sarjassa, jos PR-ehto vain mahdollistaa sarjojen välillä liikkumisen. Johtoajatuksena sarjarakenteessa on se, että pelaajien vahvuuserot olisivat kohtuulliset ja siten pelaaminen mielekkäämpää kaikille.

—————————————————————————

51. Backgammon Finnish Open: Clarion Hotel Aviapolis, Vantaa

Friday – Sunday 22.-24.5.2026

Invitation

—————————————————————————

Backgammon Teerenpeli Open 2026: Ravintola Teerenpeli, Tampere

Lauantai 26.9.2026

Kisakutsu julkaistaan syssymmällä.

—————————————————————————

51. SM-kisat: TBD

Koululaisten SM-kisat 2026: TBD

—————————————————————————

PISTEPÖRSSI 2026 (päivitetty 15.2.2026) – Pisteitä annetaan matsivoitoista kauden viidessä turnauksessa (pääsarjassa lasketaan lisäksi pisteet myös speedgammonin SM-kisoista). Voitosta saadut pisteet noudattavat löyhästi kyseisen matsin pituuden neliöjuurta kerrottuna kahdella. Tosi juttu.

Ainoastaan osallistumismaksuun sisältyneet turnaukset lasketaan. Bye ei kerrytä pisteitä. Jos pelaaja etenee ns. walk-overina kaaviossa eteenpäin, pisteitä ei anneta, koska matsiakaan ei ole pelattu. 

Jos pelaajat ovat tasapisteissä, tie-break:

  1. pistekeskiarvo / kisa
  2. turnausvoittojen määrä
  3. poistetaan huonoin pistetulos, kaksi huonointa jne…
  4. pelataan ratkaisu-matsi

Pääsarjan pistepörssin voittajalle on kiertopalkintona annettu vuodesta 1978 alkaen Kari Juvan tekemä pronssiveistos ”Philip Morris-siirto”. Pistekilpailuun osallistuvat suomalaiset pelaajat sekä Suomessa vakituisesti asuvat ulkomaalaiset pelaajat.

matsin pituus pisteet
1 1
3 3
5 4
7 5
9 6
11 7
jne… jne…

PÄÄSARJA TOP 10 – 18 pelaajaa osallistunut – 3/6 kisaa pelattu:

Sijoitus Nimi Pisteet Pisteet / kisa
1. Henri Nerg 47 15.7
2. Janne Kaipainen 45 15
3. Miki Laukkanen 34 17
4. Kari Grönberg 33 16.5
5. Tomas Hietanen 25 12.5
6. Mika Kanerva 16 16
7. Tero Rico-Lemmetty 16 8
8. Timo Mattila 15 15
9. John Rizaew 14 7
10. Petri Pietilä 12 12

VÄLISARJA TOP 10 – 21 pelaajaa osallistunut – 2/5 kisaa pelattu:

Sijoitus Nimi Pisteet Pisteet / kisa
1. Pan Nuutinen 56 28
2. Jukka Raussi 35 17.5
3. Pia Hovi 25 12.5
4. Markus Luoma 25 12.5
5. Timo Taipale 24 24
6. Mika Hoikkanen 17 8.5
7. Joa Leiman 16 16
8. Tero Rico-Lemmetty 14 14
9. Marjo Katajamäki 14 7
10. Marjut Heikkilä 12 6

VÄHÄN PELANNEET TOP 10 – 8 pelaajaa osallistunut – 2/5 kisaa pelattu:

Sijoitus Nimi Pisteet Pisteet / kisa
1. Tomas Chen 19 19
2. Olli Luoma 14 14
3. Tuomas Ferm 8 8
3. Jura Numminen 8 8
5. Tero Hietanen 3 3
5. Petteri Saarioja 3 3
7. Janne Kauppila 0 0
7. Jenniina Anttila 0 0
9.      
10.      

 

TULOKSET / RESULTS

—————————————————————————

Tampere Open 2026: Ravintola Teerenpeli

Lauantai 21.3.2026

Kisakutsu

Pääsarja (11)

  1. Henri Nerg
  2. Tomas Hietanen

Välisarja (14)

  1. Pan Nuutinen
  2. Jukka Raussi

Vähän pelanneiden sarja (2)

  1. Jura Numminen
  2. Jenniina Anttila

—————————————————————————

Turku Open 2026: Radisson Blu Marina Palace

Lauantai 31.1.2026

Kisakutsu

Pääsarja (6)

  1. Kari Grönberg
  2. Janne Kaipainen

Välisarja (14)

  1. Pan Nuutinen
  2. Pia Hovi

Välisarja – Conso (12)

  1. Timo Taipale
  2. Joa Leiman

Välisarja – DMP (14)

1./2. Pan Nuutinen / Timo Taipale (ajanpuutteen vuoksi voitto splitattiin)

Vähän pelanneiden sarja (7)

  1. Tomas Chen
  2. Olli Luoma

—————————————————————————

Speedgammonin SM-kisat 2026: Radisson Blu Marina Palace

Sunnuntai 1.2.2026

Kisakutsu

  1. Miki Laukkanen
  2. Janne Kaipainen
  3. Tero Rico – Lemmetty